Mielikuvituksen voimaa

Muistoja lapsuudestani:

Metsä oli turvapaikkani, unelmointi ja rauhoittumispaikka. Sammalpeitteelle oli mukava istahtaa ja katsoa puiden latvuksia. Rakentelin metsän asukeille asumuksia. Siellä metsän siimeksessä syntyi runoja, tarinoita ja piirustusten aiheita, joita sukulaiset ja tuttavat saivat.

Koivu Pixabay

Koivut olivat mielikuvituksessani hevosia, aivan kuin Peppi Pitkätossun hevonen (valko-musta). Niitä koulutin ja hoidin ahkerasti. Harjasin ja halailin puita 🐴

Pajut rajaojan vierellä olivat liaaneja, joilla Tarzan ja Jane saattoivat roikkua sekä huojua puolelta toiselle. Metsänpuihin kiipeiltiin tuon tuostakin ja etsittiin aina uusia, joihin kiipeillä. 

Naapurin katiskasta kerran vapautin hauen. Kun se sitten pintaan pomppi ilmaa haukkoen vapautuessaan ansasta, kuvittelin sen kiittävän minua vapaudestaan :-) Naapurin setä ei ollut yhtä innoissaan. 

Mummuja asui naapureina, heille vein kesäkukkia ja palkaksi sain jokusen herkun. Mummulaan saatoin juosta milloin vain kurkkaamaan mitä mummu touhuaa. Kova paikka olikin aikanaan, kun isoisomummu kuoli ja sitten isoäiti päätti muuttaa kaupunkiin. Oma turvapaikkani katosi. 

Kerran tein hiekkakakun sukulaisrouvan ollessa meillä...pyysin häntä tulemaan ulos kakulle. Kun hän lopulta saapui, pelästyi hän pahanpäiväisesti-- hiekasta pomppasi nimittäin sammakko. 

Keväisin kerättiin veljen kanssa sammakonkutua ja seurasimme kuinka niistä kehittyi vähitellen sammakkoja. Seurailin ja keräilin myös kauniita sisiliskoja.

Yksi vuosi päätimme perustaa päättyvän kotitiemme varteen kojun, jossa myimme "pajupillejä". Lainausmerkeissä siksi, koska eivät olleet kyllä toimivia sitten lainkaan. Mutta eipä ne kummoisesti kaupaksikaan käyneet. 

Syksyn tullessa koko perhe matkasi metsään, metsänanteja keräämään. Mustikoista muistan sen, että ne huusivat jokainen minulle :" Ota minut, ei kun minut...."--kiirettä siis piti mättäältä mättäälle. Minulla taisi suurin osa mustikoista matkata suuhun. Sitten istuin mehulle ja lopunaikaa rakentelin niille metsänasukeille majoja talven varalle. 

Talvella lumihanki antoi mielikuvitukselleni tilaa, tein labyrintteja ja erilaisia pesiä. Hiihdin umpihangessa. Luistelin oman lammen jäällä ja kuvittelin olevani taitava taitoluistelija. 

Lapsuuden flow-tila

Minulla oli oma mielikuvitus hahmo johon samaistuin. En ollut enää Marika vaan olin Ann-Kristina Prinsessa Kuningatar 👸prinssini oli nimeltään Michael 🤴. Nämä mielikuvitus matkat olivat tärkeitä, koska siinä maailmassa sain minä päättää mitä tapahtuu. En tarvinnut tai halunnutkaan muita näihin leikkeihin, halusin uppoutua omaan maailmaani. 

Äitini muistaa, kuinka hermostuin, kun hän huuteli viereisestä huoneesta: " Marikaa, Marikaa...mitä sinä sanoit? " Minä vastasin hermostuneena:" Höh, en minä sinulle puhunut". 

Tätä flow-tilaa olisi näin aikuisenakin hyvä tavoitella. Esimerkiksi työn tai harrastuksen kautta, joka vie aikuisenkin siihen omaan kuplaan. Jossa on turvallista ideoida ja käyttää mielikuvitustaan.