Mielikuvitusta ja todellisuutta

Olin alle kouluikäisenä sekä alakoululaisena helposti omissa mielikuvitus maailmoissani. Kehittelin omia laulujani tai runoja sekä kirjoitin omia pikku kirjojani. Rukki oli laivani ruori. Rakastin leikkiä toimistotätiä ja vastata leikisti puhelimeen sekä kirjoittaa muka kirjoituskoneella. Uskoin ja luotin, että minusta voi tulla mitä vain. 

Kuparista tehty kipinäsuoja lattialla oli minun "steppitanssi"alusta. Siinä minä pieni tyttö steppasin niin kovaa kuin ehdin oranssit kengät kopisten. Voi kun nautin siitä sydämeni pohjasta. (Ehkä äiti ja isä ei niinkään) 💃. Vieläkin sydän sykähtää kun tuota ajattelen. 

Leivinuunin päällinen oli myös mukava lämmin leikki ja piilopaikka. Vinttikomerot taas ihania aarreaittoja pikku ihmiselle. 

Lumesta sain aikaiseksi koko keittiön ruokailuastiat. Minä en kokenut yksinäisyyttä, kun mielikuvitus ystäviä oli riittävästi. Niiden kanssa oli helppoa leikkiä ja olla. 

Ennen koulun aloitusta osin jo lukea ja kirjoittaa sujuvasti. Esikoulua en käynyt. Olin kotona äidin kanssa ja nautin elämästä. Mutta pian se päättyisi....

Koulumatkani oli 4 km suuntaansa. Se kuljettiin kävellen tai hiihtäen. Pyörällä sai ajaa koululle kun oli toisella tai kolmannella luokalla. Koulumatkaani kuului myös junaradan ylitys ja isontien varrella kulku. Hiihtäen piti kulkea pimeänkin metsän lävitse, ja siellä oli vanha heinälato jota aina jännitin ohi kulkiessani. 

Koulussa ala-asteella

Siitä muistan, kuinka vaikeaa oli sopeutua siihen, etten ollutkaan muiden mielestä kiva, hyvä, nätti tai taitava. Lasten maailma ei ollutkaan mukava, siellä vallitsi kilpailu henki. Kilpailuhenki ei ole vieläkään minulle mieleeni, päinvastoin se saa aikaan ahdistuksen tunteen. Ymmärsin jo silloin, että jokainen meistä on arvokas ihan omana itsenään. Jokaisessa on hyviä puolia. Ketään ei saa kiusata. Mutta sain kokea maailman kovuuden tuosta päivästä lähtien. 

Pojista jotkut potkivat, toiset nimittelivät ja opettajalle kun asiasta kertoi. Sai vain naurut: " Kyllä ne hevosetkin rakkaudesta potkii". Eli ei välitetty tai viitattiin kintaalla asialle. 

Olin mielelläni aikuisten ja opettajien kaveri. En viihtynyt toisten lasten kanssa ennen kolmatta luokkaani. Osasin olla paremmin aikuisten kanssa. Tämä taas kiihdytti toisten lasten kiusaamishalua. 

Kolmannella luokalla sain luokaltani kavereita kun pelleilin ja olin hullun rohkea. Ostin karkkeja ja jaoin niitä kaikille. Järjestin kaikkea erilaista koulupäivään. Lumilinnan valloitus ei päättynyt minulla välituntikellon soittoon, vaan jatkui kunnes opettaja huuteli ikkunasta lopettamaan. 

Koulutien varrella meni iso oja liki pieni koski. Sinne pysähdyin usein ja leikin kaverini kanssa, kerran poliisit sen huomasivat ja kaiuttimesta kehottivat poistumaan vaaralliselta paikalta. Houkutin kaverinikin maistelemaan kevätkukkaa tienvarresta, se olisi isoina määrinä ollut vaarallinen. 

                                                     Kuva: M.Vuolle/ kevät2020

Ensi ihastuminen tapahtui jo ala-asteella naapurin poikaan. Hän oli herkkäsielu. Kirjoitimme toisillemme kirjeitä ja vaihdoimme ensi suudelmankin aikanaan. Tämä tarina päättyi, koska luokan muut oppilaat nauroivat meille. En halunnut olla pilkan kohde ja päätin lopettaa tarinan.