Kuinka tullaan näkymättömäksi?

Suomalainen identiteetti rakentuu usein ajatukselle: "no enhän minä nyt mitään oo" tai "en tee itsestäni mitään numeroa". Ajatusmalli opitaan pienestä pitäen, muita tai itseään ei kehuskella ettei vain ylpeys saa valtaa. 

Onko tämä sitten muokannut minua? Kyllä. En ole uskaltanut olla näkyvä. Jos jossain on ollut hyvä, sitä on vähätellyt. Tämä vähättely on sitten jäänyt päälle kuin nauha joka toistaa itseään. Lopulta johtaen siihen, etten enää ole nähnyt itseäni ja omia kykyjäni. 

Viime syksynä pääsin onnekseni terapiaan ja tätä kautta sain voimaa matkata omaan sisimpääni. Yks kaks huomasin tekeväni blogeja, käsitöitä, valokuvausta ja nyt viimeisimmäksi taidetta. Tuntuu kuin padot aukeaisi ja olen hämilläni mihin tämä aalto viekään. En ole kokenut tätä tunnetta pitkään aikaan. Ala-asteella kirjoitin kirjoja ja runoja sekä piirsin. Ylä-asteella taas tanssin. Eli halusin luoda mielikuvituksella erilaisia näkymiä muillekin näkyväksi. 

Ylä-aste aika oli ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Olin energinen, puhelias ja iloinen nuori neito. Sitten kohtasin isolta tyttö porukalta koulukiusaamista, joka sai sisimpäni hajoamaan. Lopulta hain apua liiallisesta liikunnasta ja syömättömyydestä, josta seurasi vakava liki kuolemaani johtava sairastuminen.

Tästä seurasi vuosikymmenten itsensä unohtaminen ja näkymättömäksi tekeminen. Olin kadottanut yhteyden sisimpääni. Suoritin elämää kuin robotti, jotta ehtisin tehdä kaiken mitä elämässä uskotaan tapahtuvaksi, ennen tuota elämän liekin hiipumista. 

Nyt on syntymässä uusi vaihe elämässäni, jos vain jaksan työskennellä sen äärellä.